Tennistarinoita osa 1

Olin hyvin nuori opiskelija, kun sain ensimmäisen tennismailani. Syystä, jota en enää muista, veljeni osti sen minulle. Jos hän jonain syksyisenä aamuna herätessään saisi takauman ja mieleensä palaisi lahja, jonka on minulle muinoin antanut, joutuisin jostain varaston kätköista kaivamaan mailan esiin ja luovuttamaan sen takaisin hänelle. Noista ajoista veljeni on muuttunut. Tennis ei.

Osallistuin uuden mailani kanssa tenniskurssille. Opettajana oli nuori mies, joka juoksutti meitä kurssilaisia ympäri tenniskenttää.Tuolla kurssilla opin ainakin sen minkä mallinen tenniskenttä on, ja kuinka kauan kestää juosta se ympäri. Kulmikas oli, ja kauan kesti. Varsinkin kun jalat olivat maitohapoilla, eikä pelkkä luja tahto saanut jäseniin opettajan toivomaa vauhtia.

Lyöntejäkin harjoiteltiin jossain vaiheessa. Minä olen aina ollut kuuliainen ja kiltti oppilas.Kun tennisope sanoi, että syötössä mailan pitää mennä korvaa hipoen, minä hivoin korvaa. Ja syötin silmälasini pitemmälle kuin pallon. Onneksi korva sentään jäi, uutta olisikin ollut hankalampi saada. Silmälasit korjattiin, pienestä opintolainasta lohkesi iso pala tämän jalon urheilun lieveilmiöön.

Jos olinkin kuvitellut liikuvani viehkosti kuin gaselli keltaisen pallon perässä, mielikuva rapistui välittömästi, kun ope näytti kuvaamansa videon minusta loikkimassa järjettömästi  edestakaisin kuin auton edessä poukkoileva hirvi. Outoa, miten videokamera 70 -luvulla vääristi todellisuutta. 

Kurssin päätteeksi joimme limua, sitä samaa, mitä ope oli koko kurssin nautiskellut katsellessaan kun me juoksimme tai teloimme itseämme mailoilla. Kurssista jäi käteen veljen ostama maila. Kätkin sen jonnekin varastoon siksi ajaksi kun opiskelin loppuun ja valmistuin, sain työpaikan, menin naimisiin, synnytin lapset, rakensin talon ja sain työpaikasta kultaisen pinssin 25 vuoden palvelusta.